Voisinko jo riittää itselleni?

with Ei kommentteja

Eräällä iltalenkillä mietin sitä, että kuinka unelmia voisi toteuttaa itselle sopivalla tavalla. Kuuntelin Katri Syvärisen podcastia unelmien tavoittelusta. Katrin ajatus on se, että unelmia kohti voi mennä pienin, omannäköisin askelin. Aina ei tarvitse hypätä isoja loikkia kohti tuntematonta. Seuraava ovi avautuu aina ja meidän ei tarvitse tietää kaikkia askeleita, jotka vievät kohti unelmia.

Tällainen ajattelu on itselleni ollut aiemmin täysin vierasta. Olen aiemmin hypännyt kohti tuntematonta isolla loikalla. Katsonut vasta sitten miten syvässä päässä pysytään pinnalla. Täytyy myöntää, että tapani on ollut aika raskas ja energiaa kuluttava. Toki olen oppinut ihan valtavasti, mutta millä hinnalla. Vuosia sitten eräs myyntijohtaja silloisessa työpaikassani sanoi minulle, kun innoissani kerroin, mistä kaikista haasteista olen selvinnyt, että kuule Marjo epämukavuusalueella ei kuulu koko ajan olla. Minä melkein närkästyin tästä. Ajattelin itsekseni, että juuri epämukavuusalueellahan kehitän osaamistani ja opin uusia asioita. Näin jälkeenpäin ymmärrän hyvin mitä hän tällä tarkoitti. Epämukavuusalueella ei kuulu koko ajan olla.

Minä en ole ollut varmaan koskaan mukavuusalueella elämässäni. Olen aina rohkeasti tehnyt asioita, joita en ole osannut, hypännyt syvään päähän ja räpiköinyt jotenkin pinnalla. Olenkin pohtinut sitä mikä minut ajaa toimimaan näin. Olen tunnistanut tämän kaiken takaa riittämättömyyden tunteen. Se tunne on ajanut minua koko elämän eteenpäin, jotta olisin parempi kuin mitä nyt olen. Toki minua on ajanut myös uteliaisuuteni asioita kohtaan ja halu oppia uusia asioita, mutta pohjimmainen tunne on ollut kuitenkin, se, etten riitä tällaisena kuin olen. Siksi sairastuin työuupumukseenkin. En kyennyt hidastamaan tahtia, vaikka merkit olivat ilmassa jo pitkään, koska ajattelin, että minun täytyy olla vielä parempi ihminen. Toimin tuohon aikaan esimiehenä ja ajattelin, että minun täytyy vain jaksaa hinnalla millä hyvänsä. Minä en voi romahtaa. Työuupumus toi minulle näkyväksi sen, kuinka armottomasti olen itseäni potkinut eteenpäin. Riittämättömyyden tunne on kuitenkin ollut niin syvällä minussa, että vasta nyt se näyttäytyä minulle koko voimassaan.

En sano, ettei epämukavuusalueella saisi olla lainkaan. Kyllä, siellä kuuluu välillä olla, koska silloin tapahtuu kasvua. On tärkeää oppia kuitenkin tunnistamaan mikä tunne tai energia meitä, milloinkin ohjaa. Saanko epämukavuusalueella olemisesta energiaa vai viekö se kohtuuttomasti sitä. Puhun usein myös tunteiden erottelukyvystä. Tunne itsessään ei ole hyvä tai paha. Meidän näkökulmastamme riippuu miten sen koemme. Kun opimme kohtaamaan tunteita sellaisina kuin ne ovat, ymmärrämme helpommin tunteiden viestit ja sen, milloin voimme antaa tunteiden olla ja milloin meidän tulee pysähtyä kuuntelemaan niiden viestejä tarkemmin. Tunteiden sävyt voivat olla hyvin hienovaraisia ja sävyjä voi olla vaikea erottaa, jos tunteiden kuuntelu on vierasta. Siksi pysähtyminen tunteiden äärelle on tärkeää. Itselleni se on elinehto hyvinvointini säilyttämiseksi.

Viime aikoina olen pohtinut lausetta ”helppo on oikein”. Mitä jos muutoksen ei tarvitsisi olla vaikeaa ja kulkea aina epämukavuusalueen kautta? Mitä jos se voisi sujua helposti ja mutkattomasti? Sen olen jo oppinut, että elämä kulkee eteenpäin huolimatta siitä, että ollaanko me elämän virran kuljetettavana vai vastustammeko sitä. Jos vastustamme elämän virran kulkua, matkasta tulee hiukan haasteellisempaa, mutta jos annamme elämän virran kuljettaa ja luotamme, että olemme aina ohjauksessa, matka käy helpommin ja joustavammin. Kuten Katri sanoo, on hyvä olla tavoitteita, mutta päästää niistä sitten irti. Antaa elämän tapahtua. Sitä tässä harjoitellaan edelleen.

”Älä ole sen tiellä mikä sinussa tahtoo syntyä.
Laita pelko pois ja anna tapahtua. Luota, myötäile, heittäydy ja iloitse.
Sinua kannetaan, kun lakkaat itse kantamasta”

Tommy Helsten

”Rohkeutta kulkea omaa polkua & luottamusta sydämen ääneen”

Halauksin, Marjo